Olemisen rajalla, 3.-18.6.2014

Jarmo Palolan ja Julia Weckmanin yhteisnäyttely Oitbackan kartanon Orangerissa, Kirkkonummella.

Näyttely on avoinna joka päivä 3.-18.6.2014, arkisin klo 12-18, viikonloppuisin 12-16.

Oitbackan kartano (Oitbacka Gård), Kiseleffin puistotie, 02510 OITBACKA

(Ajo-opastus Lapinkyläntieltä.)

Kartta

Pajaozero, 2014, 100x102cm, oil on mdf

Jarmo Palola, s.1970, kuvataiteilija

Maalausteni visuaalisena viitekehyksenä on maantieteellisesti rajattu alue, joka alkaa Koillis-Suomen Kuusamosta (Kitkajoki / Jyrävän putous) ja päättyy Pajeron järveen Pohjois-Karjalan Tasavallan alueella Venäjällä. Suhteeni tähän luonteeltaan luonnontilaiseen ja asumattomaan erämaahan on kokemuksellinen. Vuosien ajan olen tehnyt matkoja alueelle sekä Suomen että Venäjän puolella.

Visuaalisen kiinnostavuuden lisäksi minua puhuttelee alueen sijainti poliittisten ideologioiden kartalla. Se alkaa läntisestä vaikutuspiiristä päättyen itäiseen. Luonnontieteellisestä näkökulmasta tarkasteltuna vesireitin geneettinen ainutlaatuisuus on kiinnostavaa. Ekologisesta näkökulmasta esiin nousee alueella käynnissä oleva kulta- ja uraanikaivoshanke, joka on ympäristölupa vaiheessa ja aiheuttanut paljon keskustelua myös valtakunnallisesti. Alueella on myös taidehistoriallinen aspekti. Luis Sparre ja Akseli Kallen-Gallela kulkivat ja maalasivat samoilla alueilla yli sata vuotta sitten. Näkyykö edellä mainittu kuvissani? En ole aivan varma. Olen lähestynyt aihettani puhtaan intuitiivisesti ja vaistooni luottaen. Lopputuloksessa on jotain, joka nousee tuon kaiken yläpuolelle, jotain joka pakenee sanoja.

 

Julia Weckman: Nimetön, 2014, 100x142cm, pigmenttivedos

Julia Weckman, s.1977, valokuvataiteilija

Olen valokuvannut talven 2013-2014 ja alkukevään 2014 aikana asuinpaikkani lähellä sijaitsevaa pelto- ja viljelypalstaa. Loppusyksyllä ja talvella maahan lakoontuvat ja keväällä jälleen nousevat elämänmuodot kertovat jostain suuremmasta; elämän sinnikkyydestä, kasvien ja elämänvoiman alkuperäisyydestä ja luonnon järjestyksestä. Minua kiinnostaa kasveissa ja siemenissä oleva ihmeellinen koodi, joka mahdollistaa jokaisen talven jälkeen uudestisyntymisen.

Olen itse ollut lohduttomassa tilassa, enkä tiedä onko minussa sitä luonnon järjestystä, joka kylmyydestä ja välinpitämättömyydestä huolimatta nostattaa päänsä aina uudelleen. En tiedä jäänkö ikuisesti lakoon, vai saanko jostain voimaa nousta kohtaamaan tuulta ja jäätä. Yleensä olen itsestäni varma, enää en ole niinkään. Ehkäpä, kun aika antaa myöden ja lämpöä virtaa maan suoniin, muuttuu unohdettu ja ikijäässä oleva maisema, ja herää toivo auringosta, ja elämän jatkumisesta. 

 

Oitbackan kartanon Orangeri

Oitbackan kartanon alue on historiantäyteinen ja ainutlaatuinen. Orangeri, eli kartanon talvipuutarha valmistui v.1895. Vanhan Vihdintien varrella sijaitseva Oitbackan kartanon omisti 1800-luvun lopusta 1900-luvun alkuun konsuli ja sokeritehtailija Feodor Kiseleff. Kiseleff oli todellinen taiteen rakastaja. Hän rakennutti Oitbackan kauniin kartanon maille muitakin valkoisia kivitaloja kuten italialaishuvila- tyyppisen päärakennuksen, uuden tallin sekä suuren kolmikerroksisen navetan. 1800-luvun loppupuolella kartanossa vieraili useita Suomen kultakauden taiteilijoita. Kartanon laajan puiston suunnitteli puistoarkkitehti J.W. Skogström. Komeassa puutarhassa on 1900-luvun alussa istutettuja perennoja, vanhoja puita sekä veistoksia, joista kuuluisin on Ville Vallgrenin ”Narkissos”.