Niin&Näin 4/14

Julia Weckmanin teoksia esittelyssä 4/2014 joulukuussa ilmestyneessä filosofisessa aikakauslehdessä niin&näin.

”Juuri ilmestyneessä niin & näin -vuosikerran päätösnumerossa Immanuel Kant esittää ”pienen nimiopin hengen puutteellisuuksista aina heikkomielisyydestä raivotautisuuteen saakka”. Teräänsä menettämätön klassikkoteksti vuodelta 1764 on osa tutusti muhkean lehden monialaista joulupakettia, jossa pureudutaan hulluuden ja kuoleman ilmiöihin, tulkintoihin ja historioihin. Demokritoksen kuolemakäsityksistä päästään keskiaikaisten itsemurhaajien kohtaloihin, pohjoisen kuolemanvietin pohdintoihin, mielenterveyden diagnostiikkaan ja Foucault-kritiikkiin. Mielenhäiriöistä otetaan mittaa myös rotu- ja sukupuolikulmista. Sisältääpä teema Friedrich Nietzschen kirjeen hulluutensa huipulta, kokemuksia hautausmaalta, Friedrich Hölderlinin romahduskertomuksen ja Ilmar Laabanin huuruisimpia runoja. Asiantuntijoina mukana ovat muiden muassa tohtorit Marke Ahonen, Heini Hakosalo, Mikko Jauho ja Saara Jäntti sekä professori Raimo Puustinen ja kirjailija Leena Krohn. Talvinumero on tuttuun tapaan monitaiteinen. Päähaastattelussa jututetaan kirjailija Hassan Blasimia, jolla on sanansa sanottavana niin Irakin tilanteesta kuin suomalaisuudesta. Elokuvapalstalla kuullaan Peter Greenawayn mietteitä elokuvan kuolemasta. Lehden taiteesta vastaavat Julia Weckman talvenvalkoisine kasvi- ja maisemakuvineen ja Ville Löppönen, jonka mustanpuhuvat työt ammentavat hengellisen taiteen yöllisimmistä perinteistä. Arviopalstalla perataan painavia teoksia Ferdinand Saussuren Yleisen kielitieteen kurssista G. W. F. Hegelin estetiikkaan ja G. I. Gurdjieffin matkakirjaan.”

Julia Weckman is presenting her works in the filosofical magazine niin&näin (4/2014 christmas edition).