Julia Weckman: Monotypia, Linnoitus, 2014

Julia Weckmanin Monotypia-teoksia Oma Hammaslääkäri -ketjun Hakaniemen vastaanotolla 11.11.2014-20.4.2015.

”MONOTYPIA on yksinkertaisin grafiikan muoto, missä metalli- tai lasilevylle levitetään väriä ja levy painetaan paperia vasten yhden tai useamman kerran. Vedos on uniikki eli ainutkertainen. Henkilökohtainen suhteeni maisemaan, sen näkemiseen, elämiseen ja hengittämiseen alkoi herätyksellisestä maisemakokemuksesta 15 vuotta sitten ja jatkuu näköjään edelleen. Maiseman tunteminen, tulkitseminen, tallentaminen ja siitä peilaaminen tuntuu olevan välttämätöntä ja olennaista. Löydän ympäriltäni jatkuvasti tulkintoja tunnemaailmastani. Pääasiassa välineeni on valokuva. Mukaan tulevat silloin tällöin myös muut mediumit, kuten piirtäminen, maalaus ja monotypia.
Näyttelyssä esillä olevissa teoksissani olen on käyttänyt sabluunana kaupunkinäkymiä Berliinistä omista valokuvistani. Kaikki teokset ovat monotypiota vuodelta 2013.”

 

Julia Weckman shows Monotypes in an exhibition in Oma Hammaslääkäri Hakaniemi, 11.11.2014-20.4.2015

”Monotype is technically the simplest form of printmaking in which a metal or a glass plate is painted, and then printed one or several times creating one unique image. In most of the works I have used a template made from my own photographs, cityscapes of Berlin. These unique prints are made in 2013.”